Tapio Suomisen neljä joululahjaa

Tapio Suomisen neljä joululahjaa | Ylioppilaslehti

Ylen urheiluselostaja Tapio Suominen on tänä syksynä syntynyt julkisuudessa uudelleen. Suomisen masennuksesta, Twitter-toilailuista, erosta ja edesottamuksista on kirjoitettu niin monta lööppiä, että moni on pahoittanut mielensä kiltin urheilun sedän paljastumisesta joksikin muuksi. Turhaan. Suominen on sankari. 1.

Lähetimme Nobelin rauhanpalkinnon …

Hyvä Maahanmuuttovirasto! Onnittelemme. Ylioppilaslehden Nobel-komitea on päättänyt myöntää vuoden 2015 Nobelin rauhanpalkinnon Maahanmuuttovirasto Migrille.

Tapio Suominen: ”Olin luullut, että kaksisuuntainen

Olin ollut väärässä, Tapio Suominen kertoo nyt, neljä kuukautta myöhemmin. Itsesyytöksiä Syksyn mittaan Tapion alakulo oli huomaamatta pahentunut, alkoholi oli tuonut siihen väliaikaista helpotusta.

Tapio Suomisen ex-kihlattu Ann Wikström: ”Ero vei …

Eron myötä meni yhteinen koti ja kaikki mitä olimme Tapion kanssa yhdessä rakentaneet, sanoo urheilutoimittaja Tapio Suomisen ex-kihlattu, laulaja-juontaja Ann Wikström, 35. Pariskunta nousi näyttävästi otsikoihin pari vuotta sitten, kun tahoillaan naimisissa olleiden Annin ja Tapion suhde paljastui.

Tapio Suominen on saanut potkut Yleisradiosta – …

Tapio Suominen IL-TV:n haastattelussa Linnan ovilla.Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen vahvistaa asian Iltalehdelle.Pitkän linjan urheilutoimittaja ja -selostaja Tapio Suominen on kertonut viime vuosina avoimesti sairastamastaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Hän palasi hetkellisesti töihin Yleisradioon pitkän sairausloman jälkeen.

Sijoittaja, ota nämä neljä kannattavuustekijää huomioon

Raaka-aineiden osuus onkin noin 60–70 % Suomisen kokonaiskustannuksista. Kuten raaka-aineiden isosta suhteellisesta osuudesta voi päätellä, raaka-aineiden hintojen vaihtelut ovat kannattavuudellemme keskeinen tekijä.

Tapio Suominen vietti kuukauden psykiatrisella osastolla

Tapio Suominen vietti kuukauden psykiatrisella osastolla – kertoo romahduksensa taustoista: ”Oli pakko hakea h Rattijuopumus oli Tapio Suomiselle niin kova kolaus, että sairauden oireet iskivät päälle.

Tapio Suomisen tviitit hämmentävät – Viihde – Ilta …

Tapani kirjoittaa on välillä provosoiva, ja olen nyt tehnyt parisataa tviittiä, joten siellä on varmaan neljä tai kuusi sellaisia, jotka menevät joidenkin mielestä rajan yli. Tapio Suomisen löydät Twitteristä käyttäjätunnuksella @SuominenTapio https:

Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja

Tapio Suominen kertoi irtisanomisestaan sosiaalisessa mediassa. Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen vahvistaa irtisanomisen.

Me Naiset: Tapio Suominen avoimena sairaudestaan: …

Urheiluselostaja Tapio Suomisen ura kääntyi laskuun, kun hän kärähti ratista lokakuussa 2017. Nyt mies kertoo kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään Me Naiset …